Pohjoismaiden Tieteknillisen Liiton XX kongressi, Helsingissä 9. - 11. 6. 2008  


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



Svenska|
English

Tervetuloa Via Nordica 2008 -kongressiin

Minulla on kunnia Pohjoismaiden Tieteknillisen Liiton puolesta toivottaa Sinut tervetulleeksi 20. pohjoismaiseen kongressiimme Via Nordica 2008.

Pitkät välimatkat, neljä vuodenaikaa ja vaihtelevat olosuhteet ovat Pohjoismaille tyypillisiä piirteitä. Pohjoismaat tunnetaan myös korkeasta elintasosta ja kilpailukykyisestä, kehityksessä monella alalla maailman huipputasoa olevasta teollisuudesta. Kaikki tämä vaatii varman, kestävän ja kaikin puolin hyvin toimivan infrastruktuurin. Se ei ole saavutettavissa ilman korkealaatuista osaamista, tutkimusta ja kehitystä. Lisäksi sekä perinteisen että huipputeknologian innovaatiot tulee hyödyntää tehokkaasti. Niin ikään pidämme tärkeänä sitä, että esiinnymme yhdessä niin Pohjoismaissa kuin niiden ulkopuolellakin sekä yhdistämme voimavaramme tehokkaan ja yhtenäisen kehityksen puolesta.

Via Nordica 2008 antaa alan asiantuntijoille ja muille kiinnostuneille oivallisen mahdollisuuden luoda yhteyksiä ja oppia uutta. Tulevaisuuden haasteet ja ratkaisut ovat avainasemassa. Kongressin motto onkin Via Nordica - Tiellä huomiseen.

Kongressi on avoin myös Pohjoismaiden rajojen ulkopuolelta tuleville asiantuntijoille, joita houkuttelevat Pohjoismaiden kokemukset, ja jotka antavat kongressille arvokkaan ja toivottavan kansainvälisen vivahteen.

Tervetuloa Helsinkiin kesäkuussa 2008. Auta meitä tekemään huomisen tiestä kestävä ja turvallinen.




Jukka Hirvelä
Puheenjohtaja

Pohjoismaiden Tieteknillinen Liitto
 

Uutiset

Ilmoittaudu kongressiin
Uutiskirje

info@vianordica2008.fi